Fluidin lataaminen
Fluidia ei ole ainakaan toistaiseksi laitettu mihinkään sovelluskauppaan, koska silloin emme pysty hallinnoimaan itse Fluidin päivityksiä ja sovelluskauppa saattaa lukita tai jopa poistaa sovelluksen niin halutessaan.
Fluidin voi ladata osoitteesta fluid.leanvay.com
Tunnus-kenttään kirjoitetaan sen yrityksen Fluid-tunnus (@-merkin jälkeinen osa), jonka palveluksessa ajetaan. Sitten painetaan “Hae”-nappia, jolloin latausnappi ilmestyy:
Kun ensiasennus on tehty ja kirjaudutaan Fluidiin niin kirjautumisen yhteydessä voi löytyä uusi versio. Jos näin tapahtuu niin Fluid päivittää itsensä vielä kerran. Syy on siinä, että Fluidista käytetään useita eri versioita ja joudumme aina pitämään vanhimman käytössä olevan version latausosoiteessa.
Tämä tarkoittaa sitä, että asiakaskohtaiset versiot voivat olla edellä peruslatausta, jolloin päivitys on pakko tehdä. Fluid toimii pakkopäivitys periaatteella. Päivitys on otettava vastaan tai ohjelmiston ei voi käyttää.
Latauksessa ja asennuksessa on laitteesta riippuen erilaisia askelia. Esimerkiksi Samsung Tab6:lla pitää ensin sallia lataus, sitten ladata, avata tiedosto, asentaa ja avata sovellus. Laitteesta riippuen voi käydä niinkin, että latauksen jälkeen pitää avata laitteen tiedostonäkymä ja painaa sieltä .apk-tiedosto asentumaan. Aika monessa laitteessa voi joutua myös käymään asetuksissa laittamassa “Salli tästä lähteestä” -valinnan päälle tuntemattomien sovellusten asentamisen suhteen.
Kun sovellus aukeaa ensimmäisen kerran, pitää kuitata OK-napilla että on lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen ja käyttöehdot. Tämän jälkeen pääsee kirjautumaan sisään. Ensimmäistä kertaa kirjautuessa laite kysyy mm. paikannuksen sallimisesta; kaikki pitää sallia ja jatkuvasti, jotta sovellus voi kerätä dataa myös offlinessa ja ylipäätään toimia kuten on tarkoitus. Ei riitä, että vain kun Fluid on päällä, eli kun Android kysyy käyttöoikeuksista, on sijainnin osalta valittava “Salli aina” (tai muu vastaava kirjoitusmuoto, saattaa vaihdella käyttöjärjestelmän versionumerosta riippuen).
Jotkut laitteet vaativat, että paikannuksen “Aina päällä” -valinnan käy tekemässä asetuksissa. Ajoneuvopääte ei kuitenkaan käytä seurantaa jos kirjautuu ulos. Paikannusta se ei siis laita pois päältä, mutta katkaisee oman seurantansa. Jos paikannuksen ottaa manuaalisesti pois päältä kun käyttää Fluidia, tulee siitä ilmoitus että Fluid tarvitsee sen.
Myös ilmoitukset pitää sallia ja jos ne vahingossa estää, niin niitä ei saa takaisin päälle tilanteessa ilmestyvää “Pyydä käyttöluvat uudelleen” -nappia painamalla, vaan pitää käydä laitteen asetuksissa sallimassa ilmoitukset. Mahdolliset järjestelmäpäivitykset tulevat aina kirjautumisen yhteydessä, jolloin asennus pitää sallia ja järjestelmään kirjautua uudestaan jos kirjautuminen ei tapahdu automaattisesti.
Tärkeät Fluid-linkit: